Tulevat tapahtumat
Menneet tapahtumat
-
Kuoronjohtajakilpailu 2023
II Suomalainen kuoronjohtajakilpailu järjestetään Tampereella 27.-29.10.2023. Kilpailun järjestää Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry (SKJ), joka järjesti menestyksekkäästi myös ensimmäisen kansallisen kuoronjohtajakilpailun maaliskuussa 2018. Kuoronjohtajakilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi suomalaisia ja Suomessa asuvia lahjakkaita, taitavia uuden sukupolven kuoronjohtajia sekä tukea heitä ammattitaitojen kehittämisessä, ammatti-identiteettinsä luomisessa ja työllistymisessä. Lisäksi tavoitteena on kohottaa kuoronjohtajien profiilia kapellimestareiden rinnalle suomalaisen musiikkielämän huippuosaajina. […]
-
SKJ:n talvipäivät 10.-11.2.2023 Kuopiossa
Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen koulutukseen painottuvia talvipäiviä vietetään parin välivuoden jälkeen Kuopion musiikkikeskuksella. Päivien teemana on Kuoronjohtajan arkipäivää – Perushyvä on huippu! Teeman myötä haluamme korostaa kuoronjohtajan työn pitkäjänteisyyttä: arkinen perustyö kuorojen kanssa tuottaa tuloksia, kun sitä tehdään systemaattisesti ja päämäärätietoisesti omien ja kuoron tavoitteiden mukaan. Siksi perushyvä on huippua! Kuoronjohtajan arkipäivään paneudutaan kuoronjohtajan työn fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta […]
-
SKJ:n syyspäivät 2022
SKJ järjestää siirtyneet talvipäivät syyspäivinä la–su 24.-25.9.2022 Helsingissä Paavalinkirkon seurakuntasalissa. Ohjelmassa on mm. workshop äänenkäytöstä ja sen opettamisesta eri ikäryhmille, luento barokkimusiikin esittämiskäytännöistä, säveltäjäpaneeli sekä keskustelua kuorokilpailuohjelmiston rakentamisesta.