1999 – Timo Nuoranne
Suomen Kuoronjohtajayhdistys on valinnut Vuoden 1999 Kuoronjohtajaksi Timo Nuoranteen.
Timo Nuoranne on suorittanut Sibelius-Akatemian A-tutkinnot pianonsoitossa ja kuoronjohdossa. Kuoronjohtoa Nuoranne opiskeli Sibelius-Akatemiassa Matti Hyökin, Heikki Liimolan ja Eric-Olof Söderströmin johdolla. Lukuvuoden 1990-91 hän opiskeli Tukholman musiikkikorkeakoulussa, jossa häntä opettivat mm. Eric Ericson ja Stefan Sköld.
Nuoranne aloitti Tampereen Filharmonisen Kuoron taiteellisena johtajana syksyllä 2005. Hän on Sibelius-Akatemian kirkko-musiikkiosaston kuoronjohdon lehtori. Syksystä 2005 alkaen hän on johtanut myös Suomen Kanttorikuoroa. Timo Nuoranne johti Radion kamarikuoroa vv. 1997-2004, ja hänen johtamansa Einojuhani Rautavaaran kuoroteosten levytykset ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota. Aiempina vuosina hän on johtanut mm. Suomen Laulua, Rauman Poikakuoroa, Suomalaista Poikakuoroa, Kampin laulua, Kamarikuoro Viva Voxia ja Kamarikuoro Stemmaa. Nuoranne oli myös Tanssi- ja laulupidot Helsinki-Tallinna 2000 -tapahtuman laulujuhlien taiteellinen johtaja Suomessa. Keväällä 2004 hän oli sekä Kuopion VIII kirkkomusiikkipäivien että pohjoismaisen lapsi- ja nuorisokuorotapahtuma Norbusang 15:n taiteellinen johtaja.
Nuoranne on vieraillut Viron Filharmonisen Kamarikuoron, virolaisen ammattimieskuoro RAM:n, Belgian Radiokuoron, RIAS Kammerchorin sekä Tanskan Radiokuoron ja Radion Tyttökuoron johtajana. Hän on opettanut kuoronjohtoa Hampurin, Hannoverin Oslon ja Åårhusin musiikkikorkeakouluissa sekä Lontoossa Royal Academy of Musicissa. Tammi-huhtikuussa 2006 oli vuorossa vierailu kuorojärjestö INECC Luxemburgissa, jossa työ ulottui Luxemburgin lisäksi myös Saksaan, Ranskaan ja Belgiaan. Vuosina 2002- 05 Timo Nuoranne työskenteli vierailevana professorina Elisabeth University of Music -yliopistossa Hiroshimassa Japanissa. Siellä hänen päätehtävänsä oli Elisabeth Singers -kamarikuoron johtaminen.
Sulasol myönsi hänelle vuoden 2000 Klemetti-palkinnon.
Nuoranne on myös kontratenorilaulaja, mihin hän on saanut oppia Tukholmassa ja Lontoossa. Hän on laulanut mm. Orffin Carmina Buranan sekä Bachin alttosooloja eri yhteyksissä.
Lisätietoja: http://www.tfk.fi/