Turun Talvipäivät – kollegiaalista inspiroitumista ja yhteisiä oivalluksia

Teksti: Sofia Riippi

SKJ:n talvipäiviä vietettiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna Turussa. Työpajat ja luennot tarjosivat osallistujille monenmoista ajatuksen aihetta: Mia Hofrénin ja Jennifer Moirin työpajat antoivat paljon konkreettisia ajatuksia siihen, mitä uutta harjoituksissa voisi kokeilla. Mian työpajassa tutkittiin kehon ja mielikuvituksen hyödyntämistä osana kuorotyöskentely  kun taas Jenniferin työpajassa kiedottiin yhteisön ja taiteen rakentamista toisiinsa. Talvipäivien paneelikeskustelu käytiin aiheesta vastuullinen kuoronjohtaja, ja se kirvoitti paljon keskustelua siitä, millaisia asioita ohjelmistovalinnoissa tulisi ottaa huomioon ja miten kappaleissa, jotka ovat peräisin jonkun toisen kulttuurista, tulisi edetä – jos ollenkaan. Mats Lilhannuksen luento käsitteli renessanssimusiikkia ja sen erityispiirteitä ja viimeisenä, kirsikkana kakun päällä, yhdistyksen puheenjohtaja Kristian Heberg piti luennon aiheesta kuoronjohtajan palkka- ja sopimusasiat.

Keho ja mielikuvitus työkaluina – Mia Hafrén

Fork-yhtyeestä tuttu laulaja ja näyttelijä Mia Hafrén johdatti osallistujat tutkimaan kehon ja mielikuvituksen merkitystä ilmaisun välineinä. Toisille kehollisuus ja sen hyödyntäminen on luonnollista, toiset kokevat sen haastavampana. Jotta kuoron saisi ilmaisuvoimaisemmaksi koko laulajan instrumenttia hyödyntäen, tarvitsee kokonaisuuden rakentaminen aikaa ja ajatusta.

Työpajan harjoitteiden tavoitteena oli kehollisen tietoisuuden lisääminen, kuoron yhteisen ilmaisun syventäminen sekä tunteiden välittäminen aidosti ja monipuolisesti. Liikkeelle lähdettiin turvallisen ja keskittyneen ilmapiirin luomisella sekä läsnäolon virittämisellä. Varsin pian osallistujat jaettiin kahteen eri ryhmään, jotka syventyivät erilaisiin lähestymistapoihin. Toisen ryhmän työskennellessä toiset seurasivat harjoitteiden vaikutusta.

Ensimmäinen ryhmä tutki neljän elementin (maa, vesi, ilma, tuli) herättämiä kehollisia ja emotionaalisia kokemuksia mielikuvien ja musiikin avulla. Harjoitteissa korostui kehon kautta syntyvä yksilöllinen tulkinta ja se, kuinka saman tunnetilan voi ilmaista monin eri tavoin, kaikkien tulkintojen ollessa yhtä oikeita.

Toinen ryhmä työskenteli legaton ja staccaton ilmentämisen parissa. Harjoitteissa haettiin kehon liikettä hyödyntäen selkeästi eri suuntia, sekä niiden vastakohtana kehon keskipistettä, jolloin ei olla matkalla minnekään. Legaton ja staccaton ydintä etsittiin erilaisia liikkeen laatuja ja intensiteettiä hyödyntäen. Lopulta yhdessä kaikkien osallistujien kanssa harjoiteltuja elementtejä yhdistettiin laulamiseen hakemalla vartaloon aktiivista liikkeen jatkuvuutta ja osallistujat pääsivät kokeilemaan tunneilmaisun konkretisoimista fyysisen liikkeen, värien ja mielikuvien kautta.

Harjoitteiden aikana nousi esiin oivalluksia kehollisuuden merkityksestä: liikkeen ei tarvitse lähteä käsistä, vaan se voi syntyä orgaanisesti keskivartalosta. Mielikuvitus nähtiin voimakkaana työkaluna, jonka avulla voidaan tukea laulajien läsnäoloa, ilmaisua ja jopa äänenmuodostusta. Työpaja herätti myös ajatuksia kuorokoreografioiden toteuttamisesta niin, että jokaisen kehon yksilöllinen tapa tulkita säilyy osana yhteistä ilmaisua.

Yhteisö kuorotaiteen voimaksi – Jennier Moir

Kanadalainen kuoropedagogi ja yhteisötaiteen asiantuntija Jennifer Moir johdatti osallistujat tutkimaan yhteisön merkitystä kuorotyössä. Työpaja koostui harjoitteista, jotka toivat esiin kohtaamisen, kuuntelun ja kehollisen läsnäolon voiman.

Työpaja alkoi kehollisilla mielikuvaharjoitteilla, joissa osallistujat tutkivat maata ja ilmaa aistimusten kautta ja hakivat yhteyttä neutraaliin, tasapainoiseen tilaan. Harjoitteissa hyödynnettiin mielikuvituksen voimaa kuvittelemalla erilaisia esineitä ja liikkeen avulla tutkittiin, miten erilaiset elementit reagoivat kosketukseen. Osallistujat saivat tilaisuuden havainnoida ja säädellä omaa toimintaansa vastaten juuri siihen tarpeeseen, mikä heillä oli sillä hetkellä. Keskiössä olikin kysymys: miten voimme tukea laulajaa tulemaan kokonaiseksi juuri siinä hetkessä, kokonaisvaltaisesti kehon, mielen ja tunteen tasolla.

Erityisen mieleenpainuva osuus oli ”siansaksaharjoitus”, jossa parit kommunikoivat keksityllä kielellä. Kaksi ensimmäistä kierrosta olivat leikkisiä ja rentouttavia, kolmannella kierroksella aiheeksi annettiin kontakti ja kohtaaminen, joka toi harjoitukseen aivan uudenlaisen syvyyden. Harjoitus havainnollisti, kuinka merkityksellinen yhteys toiseen ihmiseen voi syntyä myös ilman yhteistä kieltä, läsnäolo ja halu todella kohdata toisemme riittää.

Työpajassa oli myös muita parin ja ryhmän kanssa tehtäviä harjoitteita, joissa työstettiin aktiivista kuuntelua: osallistujat puhuivat vuorotellen yhteisön merkityksestä ja kuuntelivat toista keskeyttämättä. Harjoitus loi tilaa toisen ihmisen kuulemiseen ilman kiireen tuntua tai vaatimusta reagoida.

Moirin keskeinen viesti oli, että johtajan tehtävänä on rakentaa yhteisöä, herättää laulajissa aitoa kiinnostusta kanssalaulajia kohtaan ja tukea heidän musikaalista kasvuaan. Perinteiden kunnioittamisen rinnalla johtajan tulisi olla läpinäkyvä ja osallistava: hänen tulisi puhua ”me”-muodossa ja rohkaista harjoituksissa laulajia kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja etsimään rohkeasti sitä, mikä heille toimii parhaiten. Osallisuus lisää paitsi laulajien sitoutumista ja luovuutta, myös heidän hyvinvointiaan ja yhteyden kokemustaan.

Paneelikeskustelu

Lauantain päivän avasi paneelikeskustelu aiheesta vastuullinen kuoronjohtaja. Paneelissa käsiteltiin vastuullisuutta kuoronjohtajan työssä erityisesti kulttuurisen omimisen ja kolonialismin tiedostamisen näkökulmasta. Marika Kivinen, historian tutkija ja klassinen laulaja, kertoi väitöskirjastaan, jossa hän tutkii kolonialismin jälkiä suomalaisessa musiikki- ja runoperinteessä. Hän korosti tiedostamisen tärkeyttä: historiassa on paljon näkyviä rakenteita, jotka ovat usein huomaamattomia nykykatsojalle. Muusikoilla on mahdollisuus vastata näihin haasteisiin luovasti, esimerkiksi konserttien ohjelmilla ja läpinäkyvällä viestinnällä.

Pirita Näkkäläjärvi, koltansaamelainen muusikko, Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja ja kaupppatieteiden, median ja viestinnän maisteri, joka valmistelee väitöskirjaa Sibelius-Akatemiassa aiheenaan saamelainen joiku ja kulttuurinen omiminen, puhui kulttuurisen omimisen vakavuudesta: kyse ei ole harmittomasta leikistä, vaan usein vallankäytöstä, joka voi vahingoittaa vähemmistöjen itsemääräämisoikeutta. Alkuperäiskulttuureihin liittyvien materiaalien käytössä tulee olla erityisen sensitiivinen, kunnioittaa niiden omistajuutta ja hakeutua niitä työstäessä aitoon yhteistyöhön alkuperäisten kulttuurien edustajien kanssa.

Vastuullinen inspiroituminen muista kulttuureista edellyttää näkökulman vaihtoa yksilökeskeisestä kollektiiviseen ajatteluun, valtarakenteiden tiedostamista ja yhteyden rakentamista alkuperäiskulttuurien edustajiin. Musiikki ei ole koskaan irrallinen osa yhteiskuntaa, vaan se voi olla mukana esimerkiksi toisintamassa ja vahvistamassa stereotypioita. Kulttuurinen omiminen monesti ylläpitää ja vahvistaa vahingollisia stereotypioita ja usein heikentää vähemmistön mahdollisuutta itsemääräämiseen. Lisäksi  nykyajassa korostuu mustavalkoajattelu, ja yleisö voi olla herkkä tarttumaan pieniinkin yksityiskohtiin. Voimakkaat mediamyllytykset ovat raskaita käydä läpi paitsi niiden kohteena oleville, myös kyseisen kulttuurin edustajille.

Ryhmäkeskusteluissa nousikin esiin käytännön keinoja toimia vastuullisesti: monesti esimerkiksi barokkimusiikkia esitetään tyylinmukaisesti, mutta muiden kulttuurien musiikkia otetaan mukaan ikään kuin makupalaksi. Näiden teosten kulttuurisiin taustoihin tulisi kuitenkin perehtyä aivan yhtä huolellisesti. On olemassa musiikkia, jota ei yksinkertaisesti ole sopivaa esittää, mutta myös paljon musiikkia, joka on harmaalla alueella. Olisi sääli, jos mitään tästä ei koskaan esitettäisi.

Kuoronjohtajan olisin hyvä avata työskentelyään ja ohjelmistovalintojaan yleisölle läpinäkyvästi. Konserttiesitteissä kappaleiden valintaprosessia voidaan avata ja näyttää myös yleisölle, minkälaisten valintojen äärellä johtaja on ja olla valmis vuoropuheluun palautetta kohdatessaan. Menneisyydessä tehdyt epäonnistuneet ohjelmistovalinnat eivät määritä tulevaisuutta, mutta on hyvä miettiä, miten olisi mahdollista luoda ”korjaava kokemus” ja pyrkiä avoimesti empaattiseen historian ymmärtämiseen.

Renessanssityöpaja – Mats Lillhannus

Mats Lillhannuksen vetämässä renessanssityöpajassa sukellettiin varhaismusiikin maailmaan rauhallisessa ja keskittyneessä ilmapiirissä. Työpajassa tutustuttiin erityisesti renessanssimusiikin nuottikuvaan ja sen lukemisen erityispiirteisiin. Lillhannus, joka on erikoistunut renessanssimusiikkiin laulajana, musiikkikirjailijana ja musiikkitieteilijänä, avasi osallistujille notaatiojärjestelmän taustoja ja käytäntöjä. Työpajaan kuului myös yhteislaulua, mikä auttoi konkretisoimaan opittua.

Renessanssimusiikki korostaa moniäänisyyttä, tasapainoa ja melodista sujuvuutta. Tyypillistä aikakaudelle on useamman itsenäisen äänen punoutuminen yhteen harmoniseksi kokonaisuudeksi, ilman että yksittäinen melodia nousee hallitsevaksi. Musiikissa vältetään jyrkkiä kontrasteja ja korostetaan äänten tasa-arvoista vuoropuhelua. Työpajassa tutustuttiin siihen, miten renessanssin nuottikuva eroaa nykyaikaisesta ja kuinka pieniä yksityiskohtia, kuten ligatuurien muotoja ja tahtiviivojen puuttumista, tulkitaan oikein.

Mensuraatio, keskiaikaisen ja renessanssiajan musiikin nuottikirjoitusjärjestelmä, ja uskonnollinen symboliikka liittyivät renessanssiajan musiikin ajattelutapaan syvästi. Kokonainen ympyrä (O) symboloi täydellisyyttä ja pyhää kolminaisuutta ja tarkoitti näin tahtiosoituksena kolmeen menevää pulssia. Jako kahteen nähtiin vähemmän täydellisenä ja sitä ilmaistiin avoimella ympyrällä tai puoliympyrällä (C). Mensuraatiomerkki kertoi esittäjälle, miten perusyksiköt jakautuivat ja vaikutti suoraan siihen, miten musiikin pulssi ja rytmiikka koettiin. Laulajien oli tärkeää sisäistää tämä rytminen perusta, jotta musiikin luonnollinen virtaus ja renessanssille ominainen keveys säilyi. Koska tahtiviivoja ei ollut, laulajien tuli hahmottaa musiikin rakenteet ja painopisteet sisäisen pulssin ja fraasikaarien avulla, ei ulkoisen visuaalisen jaon perusteella.

Kuoronjohtajien palkkaus – Kristian Heberg

SKJ:n nykyisen puheenjohtajan Kristian Hebergin puheenvuoro käsitteli kuoronjohtajien palkkaukseen ja työsuhteen ehtoihin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä ja kirvoitti intohimoista keskustelua osallistujien keskuudessa. Heberg aloitti esittelemällä yhdistyksen aiempien vuosien (2013 ja 2018) palkkakyselyitä ja niiden pohjalta laadittua tämänhetkistä ”Tietopakettia kuoronjohtajan palkkaukseen”. Lisäksi hän kertoi uudesta, vielä työn alla olevasta suosituksesta. Tänä keväänä, Talvipäivien jälkeen, jäsenistölle jaettiin uusi palkkakysely ja sen perusteella tehty uusi suositus on tarkoitus julkaista tänä vuonna Tampereen Sävelen yhteydessä. Tavoitteena on laatia laajempi ”Suositus kuoronjohtajan työsuhteen ehdoiksi”, joka huomioi monipuolisesti kuoronjohtajien työnkuvan erilaiset osa-alueet. Tarkoitus on, että suositus on entistä informatiivisempi ja kattavampi paitsi kuoronjohtajille itselleen, myös heitä palkkaaville tahoille.

Puheenvuorossa käsiteltiin SKJ:n tekemien palkkasuositusten historiaa ja sitä, miten suositusta on päivitetty vuosien varrella. Tällä hetkellä suositus on 60–80 euroa tunnilta ja indeksikorotusten myötä nykyinen vaihteluväli on 72–96 euroa tunnilta. Nykyisessä suosituksessa on kuitenkin useita haasteita ja puutteita. Yksi keskeinen haaste liittyy kontaktituntien määrittelyyn: onko esimerkiksi hallituksen kokouksiin osallistuminen laskettavissa työajaksi, ja missä määrin kuoronjohtajan oletetaan olevan läsnä? Myös konserttikorvausten käytännöissä on suurta vaihtelua – toisilla konsertit kuuluvat tavalliseen kuukausipalkkaan, toiset laskevat konsertin alla pidetyt harjoitukset tavalliseksi työajaksi ja määrittelevät konsertista erillisen korvauksen. Työnkuvaan sisältyvät sovitukset, editoriaalinen työ ja nuottimateriaalin valmistelu jäävät myös usein epäselviksi: kuuluuko niistä maksaa erikseen vai oletetaanko niiden sisältyvän peruspalkkioon? Kuoronjohtajat kokevat erityisen kirjavia käytäntöjä lomakorvauksissa ja sijaisuuskäytännöissä. Näihin liittyy paljon epäselvyyksiä, joita on tarkoitus selkiyttää tulevassa suosituksessa.

Paljon keskustelua käytiin myös lakiteknisistä termeistä ja vertailtiin muun muassa työsopimuksen ja toimeksiantosopimuksen eroja. Jos työnantaja määrää, mitä, missä ja milloin töitä tehdään, se on aina työsopimus. Työsopimuksessa työnantaja seuraa työhön käytettyä aikaa, työntekijä on velvollinen suorittamaan työt itse ja työsuoritusta valvotaan. Näin ollen kuoronjohtajan työtä ei voi tehdä toimeksiantosopimuksella. Sen sijaan esimerkiksi kuorolle tehtäviä sovitustyötä voidaan tehdä toimeksiantosopimuksella. Toimeksiantosopimuksella ei ole merkitystä kuka työn tekee, kunhan työ tulee tehdyksi sovittuun aikaan mennessä. Toimeksiantosopimuksen alaisena työntekijä ei voi olla sairaslomalla. Huomionarvoista on myös se, että toimeksiantosopimuksen voi purkaa milloin vain ilman perusteita, kun taas työsopimus on mahdollista purkaa vain tietyillä perusteilla. Käytännössä kuitenkin vain harvalla henkilöllä, jotka vastaavat kuoronjohtajan palkkauksesta, on todellista tietoa palkkauksen monimutkaisista kiemuroista ja niinpä käytäntö kentällä on kirjavaa ja kuoronjohtajien työsopimuksista löytyy mitä moninaisempia versioita.

Talvipäivien konsertti

Talvipäivien konsertti järjestettiin tunnelmallisessa Martinkirkossa, jossa kuultiin kaksi vaikuttavaa kuoroesitystä. Illan aloitti vuonna 2016 perustettu diskanttikuoro CCL, joka esiintyi nyt ensimmäistä kertaa uuden johtajansa Tara Karimin johdolla – aiemmin kuoro toimi ilman varsinaista johtajaa, mutta Karim on ollut mukana sen alusta saakka vastaten ohjelmistosuunnittelusta ja sen harjoittamisesta. CCL:n kirkas ja raikas sointi pääsi erityisesti oikeuksiinsa muun muassa Karin Rehnqvistin ja Anna-Mari Kähärän teoksissa. Toisena esiintyi Turun Konservatorion Kamarikuoro Markus Luomalan johdolla, tarjoten monipuolista ja taidokasta tulkintaa. Erityisesti Laura Jekabsonen latvialainen kansanruno Father Thunder vangitsi intensiivisellä esityksellä. Illan huipensi Veljo Tormiksen teos Kanarbik, jonka molemmat kuorot esittivät yhdessä vahvalla läsnäololla ja intensiteetillä.