Taiteellinen johtaminen kuorotyössä

Miten kuoronjohtaja rakentaa taiteellisen vision, ylläpitää ja kehittää kokonaisuutta vuodesta toiseen? Vancouver Chamber Choirin taiteellinen johtaja, musiikin tohtori Kari Turunen avasi ajatuksiaan taiteellisesta työstä – sen näkyvistä ja näkymättömistä ulottuvuuksista, haasteista ja iloista – kuoronjohtajien Talvipäiville 2026 tehdyssä haastattelussa. Tämä artikkeli on kiteytys tuossa haastattelussa esiin nousseista aiheista ja ajatuksista.

Mikä ero on kuoronjohtajalla ja taiteellisella johtajalla? Kari Turusen mukaan käsitteet menevät osittain päällekkäin, mutta eivät ole sama asia:

 –  Minun työnkuvani on selkeästi taiteellisen johtajan. Vastaan kuoron kehittämisestä, ohjelmistosta, laulajiston valinnasta ja toimin jonkinlaisena organisaation keulakuvana.

Tätä ajatusta seuraten kuoronjohtajuus on siis ennen kaikkea ammattitaitoa, joka mahdollistaa toimimisen taiteellisena johtajana. Taiteellinen johtaminen puolestaan on laajempi kokonaisuus: se on vision luomista ja kuoron musiikillisen suunnan pitkäjänteistä kehittämistä.

Turusen mukaan taiteellinen johtaminen alkaa paljon ennen ensimmäistäkään harjoitusta. Ensimmäinen taiteellinen valinta tehdään jo siinä hetkessä, kun kuoroon valitaan laulajat eli silloin, kun kuoroinstrumenttia rakennetaan.

Kuorotyössä taiteellisen työn keskeisimmät elementit ovat ohjelmiston valinta, musiikin opiskelu ja sisäistäminen, harjoitusprosessi, teoksen esittäminen ja kuoron kehittäminen. Suuri osa työstä liittyy ohjelmistoon, sen valintaan ja musiikin opiskeluun. Turunen toteaa:

–   Ohjelmiston valinta ja sen opiskelu vievät eniten aikaa. Kumpaankin soisi olevan enemmän aikaa kuin mitä siihen pystyy käyttämään.

Monille kuoronjohtajille ohjelmiston suunnittelu on inspiroivaa, mutta myös suuri vastuu. Maailma on täynnä upeaa musiikkia ja vaihtoehtojen runsaus voi tuntua välillä jopa lamaannuttavalta. 

–  Omaa suunnittelua helpottaa se, jos luon aikaisin joitain rajaavia tekijöitä. Se voi olla vaikka yksittäinen teos tai teema, josta lähden liikkeelle, Turunen kertoo.

Rajaamisen kautta alkaa hahmottua kokonaisuuksia, jotka tarjoavat mielenkiintoa niin muusikoille kuin yleisölle.  Monimuotoisuus, uudet teokset ja säveltäjien edustavuus ovat myös osa hänen työtään. Hän korostaa, ettei näitä pidä nähdä taakkoina:

–  Ne ovat ohjaavia tekijöitä, joiden kautta usein päädyn  sellaisen musiikin pariin, jota en muuten osaisi löytää.

Turunen puhuu paljon konserttien dramaturgiasta: siitä, miten kuulijan kokemus rakentuu teos teokselta. Kaikki ei voi olla suurta ja raskasta, vaan tarvitaan kontrasteja ja hengähdyspaikkoja. Hän kertoo käyttävänsä usein “hampurilaismallia”, jossa ilmeikkään ydinteoksen ympärille rakentuu sen kanssa keskusteleva ohjelmisto.

Taiteellisesta työskentelyä Turunen tarkastelee pitkäjänteisyyden näkökulmasta. Hän ei jahtaa “täydellistä konserttia”, vaan ajattelee, että prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Vaikka konsertti on taiteellisen työn näkyvä huipennus, Turunen kokee suurinta iloa harjoituksissa:

–   Minulle mieluisinta tässä työssä ovat harjoitukset. Niissä pääsee pureutumaan kaikista syvimmälle musiikkiin.

Turunen haluaa luoda laulajille mahdollisuuden tuoda heidän omaa musikaalisuuttaan esiin harjoituksissa ja konserteissa. Hän pyrkii rentoon, mutta keskittyneeseen työskentelyyn laulajien kanssa.

–  Olen huomannut, että laulajat laulavat usein mielettömän musikaalisesti ilman, että kukaan ohjaisi. Se saa minut ajattelemaan sitä, kuinka usein me omalla johtamisellamme saatamme estää tätä musikaalisuutta pääsemästä esiin.

Turunen pohtii paljon myös kuoron ilmapiiriä ja sitä, millä mielellä laulajat lähtevät harjoituksista kotiin.

–  Laulajat ovat lähimpiä työtovereita. Meidän pitää pysyä samalla puolella ja puhaltaa yhteen hiileen.

Hän muistaa hyvin omat kokemuksensa epäonnistumisen tunteista, ja siksi pyrkii johtamaan niin, että kuoro saa kokea runsaasti onnistumisia, merkityksellisyyttä ja yhteistä matkaa.

 Epäonnistumiset ovat kuitenkin myös väistämättömiä ja myös arvokkaita: 

–  Mielestäni onnistumisista ei oikeastaan opi mitään uutta. Jos aikoo oppia, pitää myös epäonnistua.

Turusen mukaan taiteellista työskentelyä tukee ennen kaikkea aika. Häiriöitä tuovat velvoitteet, kokoukset ja etenkin kuoroyhteisön kriisit. Liikunta, lepo ja sosiaaliset kohtaamiset auttavat palautumaan. Mutta suurin inspiraation lähde on aina sama:

–  Ensisijaisesti musiikki. Sieltä löytyy aina uusia kerroksia.

Kysymykseen, mitä sanoisi nuorelle, uraansa aloittavalle Karille evästykseksi, Turunen sanoo:

–  Opettele pehmeyttä vähän nopeammin. Uskalla kohdata sekä varmuus että herkkyys, ja jatkaa: Älä pelkää. Ole mitä olet. Hyvin se menee.

Kirjoittanut Jaana Turunen