Lauluyhtye Escappella etsii uutta taiteellista johtajaa!

Escappella on monipuolista rytmimusiikkia esittävä lauluyhtye, jonka kotipaikka on Espoo. Porukassa on mukana naisia ja miehiä, ja ilmaisumme ja ohjelmistomme vuoksi olemme ennemmin lauluyhtye kuin perinteinen kuoro. Laulajia Escappellassa on tällä hetkellä reilut 20. Olemme saaneet kiitosta esiintymisen ilosta, hyvästä rytmiikasta, eläytymisestä ja osuvista biisivalinnoista. Ilmaisumme taipuu moniin rytmimusiikin tyylilajeihin soulista heavy-rockiin ja Euroviisuihin. Ohjelmiston teema vaihtelee konserttikausittain.Haluamme kehittyä jatkuvasti esiintyvänä ryhmänä ja tehdä kevyttä ja laadukasta a cappella -musiikkia. Viihdekuoroliiton Kuorotellen-katselmuksessa keväällä 2019 saimme kultasertifikaatin ja pääpalkinnon. Olemme esiintyneet myös televisiossa pariin otteeseen ja teemme omien konserttikokonaisuuksien lisäksi yksityiskeikkoja isommalla tai pienemmällä kokoonpanolla. Malliksi voit käydä tutustumassa Youtube-kanavaamme (https://www.youtube.com/channel/UCHoKMv3QiEnjk0UOIfP6usw) tai nettisivuihimme (http://www.escappella.fi).

Kuoron taiteelliselta johtajalta odotamme:
– Soveltuvaa musiikin alan koulutusta pop&jazz-painotuksella (loppuvaiheen opiskelija käy myös)
– kuoronjohtamiskokemusta
-hyvää rytmimusiikin tuntemusta
-innostavaa ja positiivista otetta
-sovitustaitoa

Taiteellisen johtajan tehtäviin kuuluu:
– Kuoron taiteellisesta linjasta ja ohjelmistosta vastaaminen
– Harjoitusten johtaminen maanantaisin klo 18-21 Espoossa (n. 30 harjoituskertaa vuodessa, kesällä ei ole harjoituksia) ja niiden valmistelu
– Uusien kuorolaisten koelaulatus (viikkoharjoitusten aikana)
– Viikonloppukuoroleirien valmistelu ja johtaminen (noin kahdesti vuodessa)
– Escappellan konserttien johtaminen (noin 2-6 kertaa vuodessa)
– Sovituksiin mahdollisesti tarvittavat pienet muokkaukset- Konserttien valmisteluun osallistuminen (biisien ja sovitusten valinta yhdessä konserttitiimin kanssa, kokonaisuuden suunnitteluun osallistuminen)
– Kuorolaisista muodostuvan pienryhmän ohjaaminen (erilliset tapaamiset pienryhmän kanssa muutaman kerran vuodessa)

Uuden kuoronjohtajan työ käynnistyy syyskauden alkaessa, mutta pyrimme tekemään valinnan kesän aikana. Lähetä hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen escappella@gmail.com 27.6.2021 mennessä.

Lisätiedustelut: escappella@gmail.com tai yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jari Lappalainen, 050 4858278.