Discantus-kuoro hakee taiteellista johtajaa 1.8.2025 alkaen
Discantus on 1978 perustettu, tavoitteellisesti harjoitteleva diskanttikuoro Helsingin Vuosaaresta. Kuoro on tullut tutuksi monipuolisesta ja vaihtelevasta ohjelmistostaan ja saanut kiitosta mm. laulujen tulkinnasta ja läsnäolostaan. Discantus on julkaissut kaksi äänitettä: Syyssäteitä (2012) ja Tähtiä hangella (2017). Kuoron toimintaa ja taloutta pyörittää kuoron oma toimintayhdistys Discantus ry.
Harjoittelemme tiistai-iltaisin Vuosaaren kirkossa klo 18-21 välisenä aikana. Järjestämme 2-4 kertaa vuodessa laululeirejä ja tarvittaessa myös muuta toimintaa. Vuosaaren kirkossa konsertoimme säännöllisesti, esiinnymme vuoden mittaan myös muualla päin Helsinkiä ja toisinaan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Harjoitus- ja konserttitilasta maksamme seurakunnalle vuokraa esiintymällä seurakunnan tilaisuuksissa muutamia kertoja vuodessa.
Kuorossamme laulaa kaikenikäisiä aikuisia naisia, jotka ovat motivoituneita ja innokkaita laulun harrastajia, eivätkä kavahda haasteellisempaakaan ohjelmistoa. Aktiivikuorolaisia on tällä hetkellä n. 35. Aktiivinen, iloinen ja taitava kuoromme etsii nyt uutta taiteellista johtajaa ottamaan vetovastuun kuoron taiteellisesta suunnasta, sekä jatkamaan kuoron kehittämistä edelleen.
Kuoronjohtajan vastuulla on:
– Kuoron taiteellinen johtajuus: Ohjelmiston ja konserttien suunnittelu ja toteutus
– Tavoitteellisen kuoroharjoittelun suunnittelu ja johtaminen viikottaisissa harjoituksissa ja viikonloppuleireillä, harjoitusäänitteiden tekeminen uusista kappaleista
– Uusien kuorolaisten koelaulatukset ja valinnat
Toivomme hakijalta:
– Pitkäjänteisestä sitoutumista kuoron toimintaan ja halua viedä kuoroa eteenpäin
– Kuoronjohtokokemusta ja kuoronjohdon koulutusta
– Diskanttikuoromusiikin ohjelmiston tuntemusta
– Lempeän jämäkkää, pedagogista ja humoristista otetta ja intoa työskennellä eritasoisten laulajien kanssa
Tarjoamme sinulle:
– Vakituista kuoronjohtotyötä sovittua palkkiota vastaan joko kuoron työntekijänä tai laskuttavana
– Taitavista ja innokkaista laulajista koostuvan iloisen ja kunnianhimoisen kuoron
– Sitoutuneen ja aktiivisen kuoroyhdistyksen, jonka kanssa yhteistyön tekeminen on joustavaa
– Tilavan harjoitus- ja konserttitilan upealla akustiikalla
Hakuprosessin kulku:
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV otsikolla KUORONJOHTAJA sähköpostilla osoitteeseen discantusry@gmail.com ja liitä mukaan vastaus ennakkotehtävään. Kutsumme jatkoon valitut koejohtoon, joka järjestetään huhtikuun aikana kuoron tiistaiharjoituksissa.
Ennakkotehtävä:
Tutki netti- ja somesisällöistämme kuoron historiaa ja kuvia. Mieti, miltä näyttää ja kuulostaa 50 vuotta täyttävä diskanttikuoro. Tee ohjelmistoehdotus juhlakonserttiin ja kuvaile lyhyesti, miltä Discantuksen vahvat naiset näyttävät ja kuulostavat vuonna 2028.
Lisätietoa kuorosta ja sen toiminnasta saa netti- ja somesivuiltamme:
WWW: discantus.net
Facebook: facebook.com/discantus.kuoro
Instagram: @discantus_kuoro
Spotify: Discantus-kuoro
Hakuprosessiin liittyvät kysymykset voi lähettää sähköpostitse: discantusry@gmail.com
Hakemukset 11.4.2025 mennessä.