(In English below)

HOL etsii vakituista taiteellista johtajaa 1.9.2024 alkaen. Hämäläis-Osakunnan Laulajat on Suomen vanhin akateeminen sekakuoro, jossa on tällä hetkellä noin kolmekymmentä laulajaa. Kuoro viettää tänä vuonna 95. juhlavuottaan. Laulajat ovat pääosin opiskelijoita Helsingin yliopiston monilta eri aloilta. HOL harjoittelee tiistaisin klo 18–21 Kampissa Hämäläis-Osakunnan talolla (Urho Kekkosen katu 4–6). Lisäksi pari kertaa vuodessa kuorolla on viikonlopun yli kestävä kuoroleiri. Taiteellisen johtajan työnantaja on Hämäläis-Osakunta ja työsuhde on voimassa toistaiseksi.

HOL valmistelee vuosittain 2–3 kiinnostavaa ohjelmistoa monipuolisesti eri aikakausia, tyylilajeja ja teemoja painottaen. HOLlin kevään vuosijuhlaohjelmistoon kuuluu muun muassa Arvo Pärtin Berliner Messe, Samuel Barberin Agnus Dei ja Thomas Jennefeltin Two Anthems. HOL esiintyy säännöllisesti Helsingissä ja Hämeessä.
Kuoron aiempina johtajina ovat toimineet mm. Esko Kallio, Iida Antola, George Parris ja Chloé Dufresne. Kuoron nykyinen johtaja Hiski Wallenius jatkaa HOLlin kanssa kesään 2024 asti.

Kuoron hallinnollisista tehtävistä vastaa kuoron hallitus, joka on myös johtajan tukena. Lisäksi taiteellisen johtajan apuna toimii musiikkilautakunta, joka valitaan vuosittain kuoron jäsenten keskuudesta.

Taiteelliselta johtajalta odotamme kuoronjohtokokemusta, monipuolista kuorolauluohjelmiston tuntemusta, kunnianhimoisuutta ja äänenmuodostuksen tuntemusta. Kuoroa voi johtaa suomeksi tai englanniksi.

Haastattelut tehtävään pidetään alustavasti 26.2.–8.3. välillä. Haastattelua varten pyydämme hakijoita laatimaan esimerkkiohjelmiston, joka voisi sopia kuorollemme. Ohjelmistoa ei tarvitse liittää osaksi hakemusta, mutta sitä käydään läpi työhaastattelussa. Haastatteluiden jälkeen kutsumme valitsemamme henkilöt koejohtoihin. Koejohdot pidetään Hämäläis-Osakunnan tiloissa Kampissa 19.3. Koejohdossa hakijalla on noin 40 minuuttia aikaa kuoron kanssa. Koejohto koostuu seuraavista osioista:
– äänenavaus
– vapaavalintaisen, kuorolle uuden kappaleen harjoittaminen
– kuoron valitseman, kuorolle tutun kappaleen harjoittaminen

Lopuksi kuoron jäsenet voivat kysyä koejohtajalta kysymyksiä.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkaodotuksesi osoitteeseen hol[piste]rekrytointi[at]gmail[piste]com 16.2. mennessä. Mahdolliset kysymykset voi esittää sähköpostitse tai puhelimitse (0504391397, Onni Pohjavirta).

Lisää tietoa
Nettisivut: https://hamalais-osakunta.fi/toiminta/valiokunnat-ja-kerhot/kerhot/hol
Instagram: @holchoir

HOL is looking for a permanent artistic director starting from the 1st September 2024. Hämäläis-Osakunnan Laulajat is the oldest academic mixed choir in Finland, and it has approximately thirty active singers. This year, the choir celebrates its 95th anniversary. The singers are mostly students at the University of Helsinki with multidisciplinary fields of study. HOL rehearses on Tuesdays from 6 pm till 9 pm at Hämäläis-Osakunta’s house in Kamppi (Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki). The choir also has about two weekend rehearsals (Saturday-Sunday) per year. The artistic director is employed by the Hämäläis-Osakunta (Tavastia Nation) and the employment contract is valid until further notice.

HOL prepares 2-3 interesting programmes annually, with different themes and genres, and pieces from different eras. In its spring anniversary programme, HOL will perform e.g. Berliner Messe by Arvo Pärt, Agnus Dei by Samuel Barber and Two anthems by Thomas Jennefelt. HOL performs regularly in Helsinki and Häme (Tavastia region).

Previous artistic directors of the choir include i.a. Esko Kallio, Iida Antola, George Parris and Chloé Dufresne. HOL’s current artistic director Hiski Wallenius continues with the choir until summer 2024.

The choir’s board takes care of the administrative tasks and assists the artistic director. In addition to the board, the director is assisted by the choir’s music committee, which is elected annually from among the choir members.

We expect the artistic director to have choir conducting experience, diverse knowledge of choir music repertoire, ambition and knowledge of voice technique. The choir can be conducted in English or Finnish.

We plan to hold the interviews between the 26th February and 8th March. For the interview, we ask applicants to prepare an example of a programme that could suit our choir. The programme doesn’t need to be included in the application, but we will go through it in the interview. After the interviews we will call our chosen applicants to come to an audition with the choir. The auditions will be held on the 19th March at the Osakunta’s house in Kamppi. The applicant has 40 minutes with the choir in the audition. The audition consists of the following parts:
– warm-up
– rehearsing a piece of your choosing, which is new to the choir
– rehearsing a piece the choir has chosen, which is more familiar to the choir

At the end, the choir members will get a chance to ask questions from the applicant.

Send your application, resume and salary expectation via email to the address hol[dot]rekrytointi[at]gmail[dot]com by the 16th February. If you have questions, you can email us or call 0504391397 (Onni Pohjavirta).

Find us
Website: https://hamalais-osakunta.fi/toiminta/valiokunnat-ja-kerhot/kerhot/hol (In Finnish only)
Instagram: @holchoir