Vuoden kuorolevy 2022
Suomen Nuorisokuoro / Finlands Ungdomskör: Triumf att finnas till, joht. Elisa Huovinen
Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen, Ylen ja Sulasolin edustajista koostuva raati on valinnut vuoden 2022 kuorolevyksi Suomen Nuorisokuoron eli Finlands Ungdomskörin ensilevyn Triumf att finnas till. Kuoroa johtaa Elisa Huovinen, ja levyn on äänittänyt Pro Audile Oy:n Matti Heinonen. Taiteellisena tuottajana toimi Riku Laurikka.
Säde Bartlingin säveltämän teoksen mukaan nimetyn levyn ohjelmisto on miellyttävä kokonaisuus baltialaisia ja pohjoismaalaisia kappaleita, ja valittu ohjelmisto istuu mainiosti nuoren kuoron soinnille. Elisa Huovinen jatkaakin menestyksekästä työtään baltialaisen musiikin innokkaana lähettiläänä kuorokentällämme. Kuoron sointi on raikas ja luonteva, kuten ovat Huovisen muovaamat kappaleiden tulkinnatkin. Kuorossa on mukana hienoja solistisiakin ääniä, ja levyllä on useampia vaikuttavia soolo-osuuksia.
Matti Heinosen luoma äänikuva on läheisen selkeä, mikä on toki musiikillisesti paljastavaa, mutta näin hyvän kuoron tapauksessa tämä luo hienolla tavalla intiimin vaikutelman. Erityisen iloinen asia on, että Suomen Nuorisokuoro / Finlands Ungdomskör on noussut perustamisensa jälkeen jo lyhyessä ajassa korkealle musiikilliselle tasolle, ja kuoron kaunis sointi on hyvin omaleimainen ja persoonallinen. Varmasti me kaikki odotamme ja toivomme kuoron jatkavan kehittymistään yhä korkeammalle tasolle!
Kunniamaininta
Mieskuoro Valkia: Valkia, joht. Saara Aittakumpu
Lisäksi raati antaa kunniamaininnan Mieskuoro Valkian nimikko-EP-levylle Valkia. Kuoroa johtaa julkaisulla Saara Aittakumpu. Äänittäjänä toimi Kuisma Eskola ja taiteellisena tuottajana Jukka Jokitalo. Vuonna 2016 perustettu Mieskuoro Valkia on profiloitunut kamarikuoroksi, mikä lähtökohtaisesti tarkoittaa suurta kuoroa merkittävämpää äänellistä yksilönvastuuta. Valkian laulajat osoittavat tällä lyhyehköllä viiden raidan julkaisulla olevansa tarpeeksi taitavia haastavankin mieskuoro-ohjelmiston laadukkaaseen esittämiseen pienehköllä kokoonpanolla. Mukana on mieskuoroklassikot Veljo Tormisilta, Einojuhani Rautavaaralta, David Wikanderilta ja Ralph Vaughan Williamsilta.
Valkian bassojen sointi on syvä ja komea, ja tenoreilla on hyvä balanssi yksilötaidon ja stemmablendauksen välillä. Kuoron laulu kuulostaa pakottomalta ja vapautuneelta, ja kuulostaa siltä, että laulajat ovat rohkeasti läsnä kaikissa kappaleissa. Myös dynaaminen skaala on ilahduttavan suuri, ja kaiken kaikkiaan Valkian EP ei jätä epäselväksi, että tämä tuoreehko kokoonpano on noussut nopeasti kotimaisten mieskuorojen aateliin.