Suomen kuoronjohtajayhdistys on myöntänyt historian viidennen Kuoroteko-palkinnon Minnakaisa Kuivalaiselle työstä Tampereen Sävelen toiminnanjohtajana. Tampereen Sävel on joka toinen vuosi järjestettävä kuoro- ja lauluyhtyemusiikin festivaali, joka juhlii tänä vuonna 50-vuotista historiaansa.
Tampereen Sävelen kuorokatselmus on pysyvästi monien suomalaiskuorojen ohjelmassa ja antaa kuoronjohtajille helpon tavan tutustua kotimaisen kuorokentän kuulumisiin kuunnellen lähes 60 osallistujakuoron esityksiä sekä niiden lisäksi maailmankuulujen huippukuorojen ja -yhtyeiden konsertteja. Katselmuksesta saatava ammattitaitoisen tuomariston palaute on kuoronjohtajille arvokas työväline kuoron kehittämisessä.
Tampereen Sävelen toiminnanjohtajana on jo yli 20 vuoden ajan toiminut Minnakaisa Kuivalainen. Minnakaisa on festivaalin kantava voima ja on idearikkaalla otteellaan kehittänyt festivaalia ja tehnyt pitkäjänteistä työtä koko kuorokentän puolesta. Festivaalin taiteellisen johtajan vaihtuessa tapahtumasta toiseen, on erityisen tärkeää pitää yllä jatkumoa vuodesta toiseen.

Minnakaisa on ihmisenä aina positiivinen, innostava ja utelias, toisaalta tarvittaessa kantaa ottava ja festivaalituotannon superammattilainen, joka haluaa kehittää koko toimikenttää. Hänellä on kyky nähdä mahdollisuuksia ja tarttua rohkeasti uusiin ilmiöihin ja hänen kanssaan on aina ilo tehdä yhteistyötä!
Tampereen Sävel on onnistunut uudistumaan haastavassa taloustilanteessa ja toteuttaa tinkimättömästi arvojensa mukaista toimintaa levittäytyen yhtä tapahtumaviikonloppua laajemmalle. Suomen Kuoronjohtajayhdistys haluaa kiittää mitä lämpimimmin Minnakaisaa merkittävästä työpanoksesta suomalaisen kuoromusiikin eteen!