Vuoden kuoronjohtaja 2009

timolehtovaara

Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen (SKJ) jäsenistö on valinnut Vuoden 2009 Kuoronjohtajaksi Timo Lehtovaaran.

Turussa vaikuttava Lehtovaara on kunnostautunut paitsi kuoronjohtajana, myös monipuolisissa tehtävissä kapellimestarina, muusikkona, sovittajana ja tuottajana klassisen, etnisen ja kevyen musiikin projekteissa. Hän on opettanut kuoronjohtoa ja sovitusta Sibelius-Akatemiassa 1996–2001, Tampereen konservatoriossa 1998–2000 ja Turun konservatoriossa 2006–08. Kuoronjohdon opettajana Klemetti-Opiston kesäkursseilla Orivedellä Lehtovaara on toiminut vuodesta 1996 lähtien.

Lehtovaara tunnetaan ehkä parhaiten helsinkiläisen Kamarikuoro Kampin Laulun perustajana ja pitkäaikaisena johtajana (1990–2005). Kuoro nousi hänen johdollaan yhdeksi maamme johtavista kamarikuoroista. Kampin Laulun lisäksi Lehtovaara on johtanut mm. Turun konservatorion kamarikuoroa, mieskuoro Laulun Ystäviä sekä vieraillut mm. Eestin valtion mieskuoron (RAM), Umo Jazz Orchestran ja Jyväskylä Big Bandin kapellimestarina.

Tällä hetkellä Timo Lehtovaara toimii Puolalanmäen Musiikkilukion musiikin lehtorina ja Turun Tuomiokirkon Chorus Catedralis Aboensis -kuoron taiteellisena johtajana vuodesta 2008 lähtien.

Palkinto luovutettiin Lehtovaaralle yhdistyksen 20-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä 21.11.

Vuoden Kuoronjohtajat: