Vuoden kuoronjohtaja 2008

Suomen Kuoronjohtajayhdistys on valinnut Vuoden 2008 Kuoronjohtajaksi Kari Turusen.

Sibelius-Akatemiassa tohtorintutkintoa valmisteleva musiikin maisteri Kari Turunen (s. 1962) on yksi suomalaisen kuoronjohtajakentän näkyvimmistä vaikuttajista niin esiintyvänä taiteilijana, kouluttajana kuin yhdistyselämässäkin. Hän on Akademiska Damkören Lyranin (kevääseen 2009), Kamarikuoro Näsin Äänen sekä Mieskuoro Akademiska Sångföreningenin pidetty taiteellinen johtaja. Hän opettaa tulevia kuoronjohtajia sekä päivätyössään Pirkanmaan ammattikorkeakoulun kuoronjohdon lehtorina että mm. Klemetti-opiston kursseilla. Yleisö tuntee hänet myös lauluyhtye Lumen Valon laulajana.

Lisäksi Turunen on työskennellyt sujuvasanaisena musiikkikirjoittajana ja radioäänenä sekä Suomen laulajain ja soittajain liiton toiminnanjohtajana (1990-96). Hänen uuttera ja idearikas toimintansa Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen puheenjohtajana on edistänyt ammattikunnan keskinäistä kanssakäymistä ja siten osaltaan auttanut pitämään kuorokulttuurimme elinvoimaisena.

Perinteisesti Suomen Kuoronjohtajayhdistys julkistaa Vuoden kuoronjohtajan valinnan palkittavan johtajan konsertissa. Tällä kertaa julkistaminen tapahtui Akademiska Damkören Lyranin ja Akademiska Sångföreningenin yhteisessä joulukonsertissa perjantaina 19.12.2008 klo 18:00 Johanneksen kirkossa, Helsingissä.

Lisätietoje: http://www.nasinaani.fi
http://www.akademen.com

Vuoden Kuoronjohtajat: