Vuoden 2006 kuorolevy – Campanella: Kulkija

kulkija

KULKIJA (Fuga, CAMCD-6)
CAMPANELLA, johtaa Aino Loppela
Koha, Ernesaks, A. Merikanto, Kodály, Karindi, Melartin, Hannikainen, Kostiainen, O. Merikanto, Rautavaara, Paasivaara, Heiniö

Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry. ja Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry. ovat valinneet Vuoden kuorolevyksi 2006 Aino Loppelan johtaman Campanellan levyn ”Kulkija”.

Valinnan tehneen raadin mukaan Campanella vaalii klassisen yksinlaulun äänenmuodostusta yhtenäisen kuorosoinnin ja sävelpuhtauden ihanteesta tinkimättä. Soinnissa kuuluu laulajien paneutuminen sekä pitkäjänteinen työ. Levyn ohjelmaidea on tuore, ja laulut on valittu luontevasti ja oivaltavasti. Yksinlaulut ja soitinsäestys tuovat hienovaraista vaihtelua tyylillisesti ja temaattisesti eheään valikoimaan. Kokonaisuudesta henkii luottamus hyvän musiikin ja ihmisäänen kantavuuteen ilman kuulijan kosiskelua.

Valinta julkistettiin Campanellan konsertissa perjantaina 25.5.2007 klo 19:00 Tampereen Luther-talolla.

Lisätietoja: http://www.campanella.fi

Vuoden kuorolevyt