Posts Tagged ‘nina-kuoro’

elo
23/19
NiNa-kuoro etsii uutta johtajaa Vantaan Nikinmäkeen
Last Updated on perjantai, 23 elokuu 2019 02:08
Written by kuoronjohtaja-admin
perjantai, elokuu 23rd, 2019

NiNa-kuoro etsii uutta johtajaa

Kuorossamme laulaa noin 25 ihanaa naista. Meitä yhdistää innostus laulamiseen, yhdessä tekemisen ilo ja halu oppia uutta. Tahdomme pitää kuoromme matalan kynnyksen mukavana harrastuksena, jonne jokainen on tervetullut laulamaan. Toivomme, että tuleva johtajamme osaa huomioida tämän ohjauksessaan.

Nikinmäen Naislaulajien ohjelmistoon on kuulunut musiikin kirjoa laidasta laitaan: aina perinteikkäistä kansanlauluista kevyen musiikin klassikoihin, sekä klassisista sävelmistä etnisiin rytmeihin – joulunajan kauneimpia lauluja unohtamatta. Suuri osa ohjelmistostamme on ollut kolmiäänistä, mutta laulamme sujuvasti myös neliäänisesti.

Olemme kokoontuneet kerran viikossa maanantai-iltaisin klo 18:00 Nikinmäen seurakuntakodilla. Harjoituksemme ovat kestäneen 2,5h. Syyskaudella harjoittelemme joulukonserttia varten sekä esiinnymme Korson seurakunnan jumalanpalveluksessa ja kaupunginosamme Kauneimmat Joululaulut-tapahtumassa. Kevätkaudella kokoamme ohjelmiston kevätkonserttia varten. Esiinnymme yleensä toukokuussa. Lisäksi käymme myös keväällä esiintymässä Korson seurakunnan jumalanpalveluksessa ja satunnaisesti muissakin tapahtumissa.

Kuoronjohtajamme tehtäviin kuuluu johtamisen ja kuoromme taitojen kehittämisen lisäksi sekä joulu- että kevätkonsertin ohjelmiston koostaminen ja nuottien toimittaminen kuorolle sähköisessä muodossa.

Uudelta johtajaltamme toivomme innostavaa ja kannustavaa työotetta, sekä kykyä tarjota meille haasteita sopivassa mittakaavassa. Naiskuorossamme on aina mukava, välitön tunnelma, vaikka painiskelemmekin välillä haastavilta tuntuvien kappaleiden kanssa. Toivomme, että uusi kuoronjohtaja pitää iloista oppimisen otetta yllä huolehtien kuitenkin, että ohjelmiston harjoittelu etenee mallikkaasti.

Kiinnostuitko? Toimitathan hakemuksesi palkkatoiveineen 31.08.2019 mennessä sähköpostitse osoitteeseen henna.kaariainen@gmail.com

Lisätiedot tehtävästä: Henna Kääriäinen, NiNa kuoro ry:n puheenjohtaja, puh. 050-446 0374 tai Sanna-Maarit Hakkarainen, entinen kuoronjohtaja: puh. 040-560 2996.

Avainsanat:   |  Posted under Ajankohtaista, Kuorot etsivät johtajaa, Markkinapaikka  |  Comments  Ei kommentteja