SKJ: Suomalaisen kuorokonserttisarja alkaa

lumeSuomalainen kuorokonserttisarja on Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen sekä yhteistyökuorojen toteuttama konserttisarja. Konserteissa esiintyy suomalaisia kuoroja eri puolella maata. Ensimmäinen konsertti ”LUME” toteutetaan Helsingin Paavalin kirkossa lauantaina 3.3.2012 klo 18.00 . Konsertissa esiintyvät EMO Ensemble johtajanaan Ruut Kiiski sekä Somnium Ensemble johtajanaan Tatu Erkkilä.

EMO-Ensemble

Konsertin ohjelmisto esittelee pohjoismaista kuoromusiikkia Suomesta, Ruotsista, Islannista ja Tanskasta. Harvemmin Suomessa kuultua musiikkia kuullaan ruotsalaiselta Andrea Tarrodilta (1982*) ja islantilaiselta Hildigunnur Rúnarsdóttirilta (1964*). Suomalaista uutta musiikkia edustaa Lotta Wennäkosken (1970*), Mirkka Rekolan runoihin säveltämä viiden laulun sarja, Ennen vettä, josta konsertissa kuullaan kaksi osaa. Ohjelmiston pääteos on Per Nörgårdin (1932*) säveltämä Wie ein Kind, joka on yksi esitetyimmistä tanskalaisista kuorosävellyksistä.

Nörgårdin minimalistinen tyyli saa parikseen kahden hyvin erilaisen runoilijan tekstit. Ensimmäinen osa esittelee sveitsiläisen, skitsofreniaa sairastaneen taiteilijan, Adolf Wölflin runoutta ja toinen osa arvostetun runoilijan Rainer Maria Rilken tekstin. Adolf Wölflin lohduton elämä ja siitä kumpuava taide on ollut inspiraationa myös muille Nörgårdin teoksille.

Per Nörgård (1932*)
Wie ein Kind (1980)

1. Wiigen-Lied Adolph Wölfli (1864-1930)
2. Frühlings-Lied Rainer Maria Rilke (1875-1926)
3. Trauermarsch mit einem Unglücksfall A. Wölfli

Hildigunnur Rúnarsdóttir (1964*) – Hildigunnur Halldórsdóttir
Syngur Summarregn

Lotta Wennäkoski (1970*) – Mirkka Rekola (1931*)
Ennen vettä (2001)

2. Maailma jonne minä tulin
5. Ennen vettä

Andrea Tarrodi (1982*)
Lume (2007)

Somnium Ensemble

Somnium Ensemblen ohjelmisto yhdistelee eurooppalaista romantiikkaa ja uutta musiikkia Yhdysvalloista ja Suomesta. Liechtensteinilainen Josef Gabriel Rheinberger oli Johannes Brahmsin aikalainen. Rheinberger yhdistää teoksissaan kirkkomusiikin perinteestä ammentavan linjakkaan äänenkuljetuksen ja romanttisen harmonian. Rheinbergerin tapaan myös Anton Brucknerin kuoroteokset ammentavat renessanssipolyfonian perinteestä, mutta Bruckner kulkee huomattavasti terävämmin leikkauksin tunnelmasta toiseen ja hänen musiikkiaan leimaa suurempi latautuneisuus.

Yhdysvaltalaiset Eric Whitacre ja Morten Lauridsen ovat saavuttaneet suuren suosion ja heidän teoksiaan lauletaan paljon ympäri kuoromaailmaa. Whitacren musiikin unenomaiset tiheät diatoniset kentät ja Lauridsenin teosten rohkea melodisuus puhuttelevat niin laulajia kuin kuulijoitakin. Lisänä Somnium Ensemblen ohjelmassa on Einojuhani Rautavaaran Avuksihuutopsalmi Vigiliasta ja Antonio Lottin kahdeksanääninen intensiivinen Crucifixus 1700-luvun alkupuolelta.

Josef Rheinberger (1839-1901)
Kyrie (Eb-duuri messusta 1878)

Antonio Lotti (1667-1740)
Crucifixus a 8

Einojuhani Rautavaara (1928-)
Avuksihuutopsalmi (Teoksesta ’Vigilia’ 1971)

Eric Whitacre (1970-)
Sleep (2000) (Charles Anthony Silvestri)

Josef Rheinberger (1839-1901)
Morgenlied (1858)

Anton Bruckner (1824-1896)
Ave Maria
Locus iste

Morten Lauridsen (1943-)
Contre qui, rose (Kokoelmasta Les Chansons des Roses 1993)

Josef Rheinberger (1839-1901)
Abendlied (1855)



Leave a Reply