Sekakuoro Harjun Laulu etsii uutta taiteellista johtajaa

Jyväskylässä toimiva Harjun Laulu on 75-vuotias sekakuoro, yksi vanhimmista keskisuomalaisista kuoroista. Harjun Laulu esittää noin 35 laulajan voimin eri aikakausien koti- ja ulkomaisten säveltäjien a cappella-ohjelmistoa.

Harjun Laulu harjoittelee torstaisin klo 18–21 Jyväskylän kristillisellä opistolla. Omia konsertteja pidetään säännöllisesti keväisin ja joulun aikaan, lisäksi osallistutaan paikallisiin yhteiskonsertteihin. Kuoro tekee konserttiyhteistyötä sekä kotimaisten että ulkomaisten kuorojen kanssa. Pienryhmätoiminta on aktiivista Laulusta Voimaa- yhteislaulutilaisuuksineen.

Toivomme, että uusi taiteellinen johtaja voisi aloittaa työnsä vuoden 2022 alussa, ja nykyisen johtajan rinnalla jo vuoden 2021 aikana omalla ohjelmistollaan. Odotamme taiteelliselta johtajalta sopivaa koulutusta ja kokemusta kuoronjohtajan tehtävistä, näkemystä kehittää kuoron ilmaisua, ja taitoa toimia vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä.

Lisätietoa kuorosta: www.harjunlaulu.fi

Vapaamuotoiset hakemukset 19.2.2021 mennessä palkkatoiveineen ja CV sähköpostilla osoitteeseen hallitus@harjunlaulu.fi.

Lisätietoja:
Kirsi Suokas (040 7290443) Leena Kuorelahti (0400 652549)