Saara Aittakumpu on Vuoden kuoronjohtaja 2018

maanantai, 12 helmikuu 2018 10:30

Saara Aittakumpu on Vuoden kuoronjohtaja 2018

Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry on valinnut Vuoden 2018 kuoronjohtajaksi Saara Aittakummun Helsingistä.

Saara Aittakumpu on monipuolinen ja kunnianhimoinen uuden sukupolven kuoronjohtaja. Hän on viime vuosina johtanut menestyksekkäästi kaikkia kuoromuotoja: nais-, mies-, seka- ja lapsikuoroa. Tällä hetkellä hänen johtamiinsa kuoroihin kuuluvat Polyteknikkojen kuoro vuodesta 2013 lähtien, vuonna 2008 perustamansa naiskamarikuoro Kaari-ensemble, mieskuoro Valkia sekä Helsingin konservatorion lapsi- ja nuorisokuoro Galante. Lisäksi Aittakumpu on johtanut aiemmin Savolaisen osakunnan laulajia sekä Lahden Bach-kuoroa.

Aittakumpu on saanut tunnustusta sekä BBC proms -festivaalin Kullervo-konsertista Polyteknikkojen kuoron kanssa että Conductors Prize -erityismaininnan 5th International Anton Bruckner -kuorokilpailussa Itävallassa kesäkuussa 2015. Hän tilaa ja esittää kuoroineen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti nykymusiikkia.

Saara Aittakumpu on valmistunut musiikin maisteriksi vuonna 2007 Sibelius-Akatemiasta erinomaisin arvosanoin pääaineenaan kuoronjohto. Valmistumisensa jälkeen hän on opettanut kuoronjohtoa Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja ollut kuoromestarina useissa ooppera- ja oratorioprodutkioissa. Lisäksi hän on kouluttanut ja inspiroinut kuoronjohtajia jo useina vuosina kuoronjohdon kesäkursseilla.

Vuoden Kuoronjohtaja -palkinto myönnettiin Saara Aittakummulle Lapuan tuomiokirkossa kuoronjohtajien talvipäivien yhteydessä lauantaina 10.2.2018.

Aikaisemmin palkitut johtajat löydät täältä.

Metsoforte-kuoro (Helsinki) etsii kuoronjohtajaa

tiistai, 30 tammikuu 2018 02:13

Metsoforte-kuoro (Helsinki) etsii kuoronjohtajaa

Keskisuomalaisen Osakunnan kuoro Metsoforte etsii kuoronjohtajaa!

Metsoforte on Helsingin yliopiston Keskisuomalaisen Osakunnan yhteyteen vuonna 1995 perustettu kuoro. Sekakuoromme koostuu opiskelijoista ja jo valmistuneista. Metsoforte tarjoaa joka viikko noin 25 laulajalle loistavaa ajanvietettä, jossa rento meininki ja musiikin yhdessä tekeminen kohtaavat. Harjoittelemme torstaisin klo 18-21 Keskisuomalaisen Osakunnan kerhohuoneella Casa Academicalla Helsingin Kampissa. Konsertteja järjestämme tyypillisesti kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja keväällä, jonka lisäksi laulamme osakunnan juhlatilaisuuksissa ja keikkailemme pienyhtyeillä.

Hieman yli kahdessakymmenessä vuodessa Metsoforte on kokeillut kaikennäköistä: uutta, vanhaa, perinteistä, kokeilevaa, taidetta ja viihdettä. Yhteistyöllä kamariorkesterin kanssa olemme esittäneet muun muassa klassisen musiikin barokkiteoksia sekä tunnettujen musikaalien ja elokuvien sävelmiä. Tarkempaa tietoa Metsoforten vanhoista ohjemistoista sekä toiminnasta löydät nettisivujemme kautta http://mf.kso.fi/.

Toivomme sinulta:
Aiempaa kuoronjohtajakokemusta ja pianonsoittotaitoa
Halua kehittää kuoroa ja kykyä pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen työskentelyyn
Iloista ja kärsivällistä asennetta

Tarjoamme:
Tilaisuuden oppia ja kehittää kuoronjohtamistaitoja
Positiivista meininkiä ja mahtavia tyyppejä

Työn aloitusajankohta on syksyllä 2018.

Jos tunnet että tämä pesti on juuri sinua varten, lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksen palkkatoiveineen 31.3.2018 mennessä osoitteeseen mf-hallitus@kso.fi.

Lisätietoja: Tuula 050 541 3433

Laulavin terveisin,
Metsoforte

Out ’n loud (Helsinki) hakee taiteellista johtajaa

keskiviikko, 24 tammikuu 2018 01:53

Out ’n loud (Helsinki) hakee taiteellista johtajaa

Oletko valmis viikottain kohtaamaan kasvotusten parikymmentä laulavaa homoa? Olit sitten avarakatseinen hetero tai jokin kirjain hlbtiqa…, niin hae taiteelliseksi johtajaksi innostuneelle ja värikkäälle kuorollemme!

Out ’n loud on perustettu 2004 ja se on Suomen ensimmäinen gaykuoro. Kuoro koostuu noin 25 aktiivisesta kuorolaisesta. Ohjelmisto on yhdistelmä romantiikkaa ja huumoria. Tyylillisesti se muodostuu iskelmästä ja urbaanista nykymusiikista, mutta myös vakavammista sekä erityisesti Out ’n loudille tehdyistä teoksista. Out ’n loud tekee läheistä yhteistyötä Helsingin Gayteatteri HGT:n kanssa.

Out ’n loud on Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen mieskuoro ja kuoronjohtaja toimii tehtävässään Arbiksen tuntiopettajana. Tehtävä sisältää kuoron viikoittaiset harjoitukset, jotka ovat kestoltaan kolme oppituntia, á 45min. Harjoitukset seuraavat Arbiksen lukuvuoden aikataulua. Viikoittaisten harjoitusten lisäksi kuoronjohtajan tehtäviin kuuluu johtaminen ja säestäminen esiintymisissä.

Kuoronjohtajalta edellytämme, että hän pystyy säestämään kuoroa harjoituksissa ja esiintymisissä. Eduksi katsomme taitoa sovittaa kuoroteoksia sekä sävellystaitoa. Arvostamme innostavaa ja positiivista asennetta sekä pitkäjänteistä halua kehittää ja haastaa kuoroa. Edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Kuoron harjoitukset ja viestintä tapahtuu enimmäkseen suomeksi, mutta Out ’n loud on kaksikielinen kuoro, joten katsomme eduksi ruotsin kielen taidon ja yleisen positiivisen suhtautumisen suomenruotsalaisuuteen.

Kuoronjohtajan palkkaus perustuu Arbiksen tuntiopettajien palkkaussääntöihin. Esiintymistilaisuudet korvataan kuoronjohtajalle Muusikkojen liiton palkkiosääntöjen mukaan. Palkkiot sävellys-, sovitus- ja muista vastaavista töistä sovitaan tapauskohtaisesti.

Uusi kuoronjohtaja aloittaa tehtävässään Arbiksen syyslukukauden 2018 alussa.

Hakemukset tehtävään tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen outnloud@outnloud.fi viimeistään 28.2.2018. Lisätietoja tehtävästä antaa Helsingin gaykuoro Out ’n loud ry – Helsingfors gaykör Out ’n loud rf:n puheenjohtaja Pasi Risberg, 045 879 5395 tai pasi.risberg@outnloud.fi.

www.outnloud.fi

SKJ:n Talvipäivät Seinäjoella 10.–11.2.2018

tiistai, 2 tammikuu 2018 04:47

SKJ:n Talvipäivät Seinäjoella 10.–11.2.2018

 

SKJ:n perinteisiä Talvipäiviä vietetään tänä vuonna Seinäjoella 10.–11.2.2018.

Talvipäivät järjestetään Lakeuden Ristin kupeessa seurakuntakeskuksessa. Kouluttajina Talvipäivillä ovat mm. Kari Turunen, Kari Ala-Pöllänen, Saara Aittakumpu, Jutta Seppinen ja Pekka Kostiainen.

Lisää tietoa Talvipäivien ohjelmasta, hinnoista, majoituksesta sekä ilmoittautumisesta löydät täältä.

Ilmoittautuminen on auki tammikuun ajan.

Tervetuloa mukaan!

 

Kilpailijat valittu

keskiviikko, 15 marraskuu 2017 08:00

Kilpailijat valittu

Suomalaiseen kuoronjohtajakilpailuun haki määräaikaan mennessä kahdeksan kuoronjohtajaa, joista kilpailun tuomaristo päätti valita mukaan kaikki kahdeksan. He ovat:

Kristian Heberg, Oulu
Elisa Huovinen, Helsinki
Julia Lainema, Turku
Riku Laurikka, Helsinki
Sabrina Ljungberg, Helsinki
Marjukka Manner, Tampere
Eleriin Müüripeal, Helsinki
Tomas Takolander, Loviisa

 

Kilpailijat valittiin mukaan hakemuksessa olleiden videoiden perusteella. Videot sisälsivät sekä kuoron johtamista että harjoittamista. Onneksi olkoon kaikille kilpailuun valituille!

Kilpailu järjestetään Tampereen Musiikkiakatemialla 17.–18.3.2018. Lisätietoa osoitteesta http://kuoronjohtajat.fi/kuoronjohtajakilpailu/.